05 tammikuuta 2016

Pakkaspäivää Sissin silmin


Keisarinna Sissin lempipaikkoja on keittiön leveä ikkunalauta, josta näkyy lintujen ruokintapaikalle. Hirveästi Sissillä on puuhaa, kun koko päivä pitää olla tarkkana ja vahtia sinne tänne syöksähteleviä lintuja. Välillä otetaan spurtti keittiöstä olohuoneen ikkunalle, jos vaikka sieltä näkisi paremmin...



Toinen lempipaikka on tietysti ruokapöytä, jonka päällä voi loikoilla rennosti ja välillä napsia vihreää. Pieniä karvoja ei voi eläinperheessä pelätä ja onhan Sissi toki sen verran meidät kietonut söpöjen tassujensa ympäri, että hyvin paljon anteeksi saa.



Sitten kanniskellaan lelunallea ja leluhiirtä kovasti moukuen ja minusta leikkiseuraa hakien. On muuten sähäkkä tyttö tämä. Keksii itsekseen olemattomia saalistettavia, mattojen alta jos ei minusta leikkikaveria saa. Mutta ehkä Sissi tietää paremmin...

3 kommenttia:

  1. Kissat ovat ihan verrattomia. :) Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  2. Ihana Sissi! Taitaa vielä olla aika nuori neito? Meidän Juusossa on selkeästi vanhan kissan oireita, sillä sisällä se leikkii yhä vähemmän. Joskus saan sen innostumaan piiloleikistä ja toki se esimerkiksi villalankakeräni laittaa sykkyrälle. Leikkihiiriä se ei enää kanna eikä etsi niitä mattojen alta.
    Lintujen perään Juusokin jaksaa ikkunalaudalla kurnuttaa. Eilen juuri pesin aikamoisen nenänjälkirivin ikkunalasista. Ja niitä karvoja ei kohta 15 vuoden kissaperheen kokemuksella jaksa pahemmin kauhistella. On sitä maailmassa surkeampiakin asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkäs ikäinen Juuso on?

      Sissi on juuri täyttänyt 3, tuli meille aikuisena joulukuussa. Kasvattajalla oli liikaa kissoja, joten luopui Sissistä. Yhdet pennut on kuulemma tehnyt. Meidän koira kuoli kesällä eikä uutta koiraa ei haluttu ottaa, mutta joku helliteltävä pitää isännällä olla :)

      Sissi on todella vilkas ja energinen, vetää itekseen rallia matot lysyyn. Tykkää kovasti silittelyistä ja kehrää vimmaisesti, mutta ei viihdy harmikseni ollenkaan sylissä. Suostuu sentään nukkumaan öisin sänkyni jalkopäässä!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja sekä Googlen sivulta.