29 heinäkuuta 2016

Kesäkukka ♥ LOVE ♥


Blogeissa on kiertänyt tämmöinen haaste, jonka on pannut alulle Kukkalan Sanna. Ajattelin minäkin postata pienen jutun näistä minun vaatimattomista kesäkukkaistutuksistani. Ensin on sanottava, että olen laiska ruukkujen kasteluista huolehtimaan, joten minimillä mennään.


Esikasvatin itse keväällä kahta eri sorttia sarviorvokkia, joista pikimustat ovat kukkineet aivan vimmaisesti. Kirjavat lajikkeet olen hiljattain leikannut alas, mutta mustat senkuin porskuttavat. Minulla on kolme rautapataa, joissa talvehtivat pienet timanttituijat. Tänä vuonna ympärillä kasvaa orvokkeja ja hopeatäpläpeippiä. Peipit ja orvokit istutan syksyllä maahan.




Ikivanhan pihasingerin päällä majailee romukaupasta ostettu teräksinen kaukalo. Siinä kasvaa mustaa sarviorvokkia, punaliilaa petuniaa ja valkokukkaista hopeatäpläpeippiä. Orvokki jyrää, petunia ei menesty, ei myöskään hopeatäpläpeippi!

Osa orvokeista pääsi myös kukkapenkkeihin...




Terassin portailla on kolme isoa terracottaruukkua, joissa kasvaa mustaa petuniaa ja yllätys, yllätys - orvokkeja. Petuniat ei tykkää sateesta eivätkä kovin reheviltä näytä. Tämä kuva on keväältä istutuksen jälkeen. Äsken öisen sateen jälkeenpetunioita ei voinut kuvata...



Kasvatin siemenestä myös jättiverbenaa, jotka istutin penkeissä löytyviin koloihin. Verbenat ovat niin korkeita, että niitä on aivan mahdoton kuvailla. Mutta tykkään!



Hölmöyksissäni esikasvatin myös limenväristä koristetupakkaa. Mutta koska en jaksanut perustaa enempää kesäkukkaruukkuja, niille piti etsiä tilaa laihamultaisista penkeistä - kissojen ja koirien kanssa. Tässä tulos - laihalta näyttää!

Eivät nämä kovin hurmaavilta näytä - onneksi on perennaa senkin edestä.
Mukavaa heinäkuun viimeistä viikonloppua!

19 kommenttia:

  1. Muito belas estas flores gostei das roxas.
    Um abraço e bom fim de semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  2. Kauniita kukkia ja värejä.
    osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.
    Mun blogiin voi taas liittyä.

    VastaaPoista
  3. Oh Riitta, this looks so great!You have the right touch to make more as photos, I love them all and most the beautiful Flowers! Have a great Weekend!
    Best regards
    Ingrid

    VastaaPoista
  4. Hello Ritta!
    Nice surprise. I admire your black grows black Viola cornuta and petunia
    Very beautiful is your Verbena bonariensis.
    In Romania Istras I admired a wild Verbena bonariensis.
    Have a nice weekend, Ritta.
    Greetings from Polish storm.
    Lucja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. So nice to hear from you Lucia-Maria!
      I'm constantly in love of Viola cornuta, not other pansies... Verbena bonariensis is so fantastic, sadly it won't survive winters here. Has to be precultivated every year.

      Btw
      I checked the google translation in English. Even me cannot understand it :)) Try to remember to write a few lines also in English..

      Oh you have storm? I wish that no damages occur and the storm fades away. Have a great weekend!

      Poista
  5. Oh, these black pansies and petunias are so lovely! Beautiful combinations of flowers and plants show them off so nicely. I have not seen these here, perhaps I can find seeds. I keep missing your Flower Wednesday due to time difference, but I will plan for it now. Hope you have a lovely weekend! x Karen

    VastaaPoista
  6. Onpas upea tuo musta Orvokki! Hienot kuvat!
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Beautiful Purple Pansies! Have a wonderful weekend, Riitta.

    ~Sheri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I love black flowers, now waiting for Alcea rosea 'Nigra' to bloom! Enjoy your weekend Sheri.

      Poista
  8. What special colours together: the nicotinia and those passionate velvety dark violets.
    I am sorry now that I took my old singer treadle sewing machine to the dump. Makes a fabulous stand for the container. Too late now...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That old rusty Singer is fun indeed. The planting this summer is not so nice, Lamium maculatum won't want to hang at all. Next year better...

      Poista
  9. Nuo mustat orvokit ovat varsinaisia katseenkiinnittäjiä. Muistatko yhtään, milloin laitoit siemenet multiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita mustia kylväytyy sitten useamman vuoden... Aikaisin pitää orvokit kylvää, muistelisin kylväneeni helmikuussa. Minulla on hyvä viileä & valoisa kasvatuspaikka.

      Poista
  10. Minusta näyttävät hurmaavilta. Kannattaa laittaa sitä, mikä omassa pihassa menestyy ja mihin jaksaa panostaa. Viime päivinä on saanut kantaa ruukkuistutuksille selkä vääränä vettä ja mielessä on käynyt, kannattaisiko ensi kesänä keskittyä vain muutamaan ruukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun kärhöillekään ei jaksa kantaa kastelulannoitetta! Näillä mennään meillä :)

      Poista
  11. Oioioi, miten ihania nuo tummat orvokkisi ovat! Upeita kuvia!
    Minullakin on orvokkeja paitsi ruukuissa myös itsestään kylväytyneinä pihalla. Ne on vain kaikki suojattava verkolla, muuten joku ristiturpa käy ne syömässä yhdessä hujauksessa. :)
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei onneksi kukaan syö kukkia... Mukavaa viikonloppua Sara!

      Poista
    2. :DDD Apua kuolen nauruun :) Sissi ulkoilee vain hihnassa - se on kukkien pelastus!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja sekä Googlen sivulta.